• Ajatuksia

    HALPAA PORNOA

    NAISEN VARTALO HERÄTTÄÄ TUNTEITA Julkaisin hetki sitten kauniin sensuellin kuvan sosiaalisessa mediassa. Vaikka en enää ole minkään mallistudion listoilla, teen edelleen silloin tällöin kuvauksia harrastusmielessä. Pidän esteettisyydestä sekä taiteellisista kuvista. Voisin vaikkapa itse harrastaa kuvausta joku päivä, mutta toistaiseksi olen sopinut paremmin mallin paikalle. Jostain kumman syystä kuva kumminkin ilmiannettiin ja leimattiin pornograafiseksi. Ei rintoja näkyvillä, ei takapuolta, mutta se oli jonkun mielestä ”halpaa pornoa”. Olen pysynyt kaukana tästä aiheesta, sillä se on kaikille meille naisille hyvin henkilökohtainen asia. Tottakai on, miksei olisi, onhan kyseessä meidän oma kehomme. Kumminkin tapahtuneesta innostuneena, päätin ottaa kantaa tähän herkkään aiheeseen. Raapaisen vain pintaa ja sohaisen vähän sinne päin aihe-aluetta joka hyvin vahvasti menee…