• Valmennukset

    Uskalla Innostua

    Kerroin teille viime viikolla, että tulen olemaan valmennuksessa koko viikonlopun. Päivät olivat todella pitkiä ja olen joutunut ottamaan pari päivää hiljaisuutta purkaakseni ajatuksia.  Uskalla innostua järjestää useita valmennuksia ympäri Suomea, jotka tarjoavat konkreettiset avaimet menestyvään elämään ja onnistumiseen. He järjestävät myös vuoden pääseminaarin ”Passion for Success” Helsingissä kerran vuodessa. Miksi ylipäätään menin näihin valmennuksiin? Koen että olen elämässäni tehnyt ja saavuttanut jo kaiken mitä tähän asti olen halunnutkin tehdä. Tiedä sitten olivatko tavoitteeni alunperinkin jo turhan vaatimattomat, mutta kaipasin selkeyttä tulevaisuuteen ja uutta suuntaa. Ehkä vähän sitäkin, että joku puskee eteenpäin; tähän asti se olen ollut minä itse. Kumminkin tuntuu että olen pitemmän aikaa haahuillut ja polkenut paikallaan. Haluan kanavoida…

  • Urheilu

    SUOMEN SUURIN FÖÖNI

    Seisoin tervetuliaisdrinkki kädessä tarkkailemassa tiloja. En ollut kovinkaan pitkälle ehtinyt sisääntulosta, sillä tilaisuudessa suurin osa oli ystäviäni, joista useaa en ollut nähnyt vuosiin joten halusin vaihtaa muutaman sanan mahdollisimman monen kanssa. Tilat olivat niin täynnä vieraita, että mahduin juuri ja juuri kävelemään tungoksen keskellä. Dj Orkidea oli nostattanut tunnelman kattoon. Toisella puolella tilaa sijaitsi boheemilla tyylillä sisutettu baari korkeineen pöytineen, toisella puolella lisää istumatilaa samalla tyylillä ehostettuna. Tämä ei kumminkaan ollut mikään normaali ajanvietto paikka, vaan erittäin poikkeuksellinen sellainen. Tilan keskellä oli iso tuulitunneli, johon kaikkien huomio suuntautui.  Tunnelissa lensi par aikaa taitava kouluttaja, joka näytti miten ilmavirrassa ”tanssitaan”. Hänen perässään putkeen pääsi paljon innokkaita ensikertalaisia. Missä muualla Helsingissä tällaista…

  • Työ

    Bloggaajamirkku tässä moro!

    Mun ensimmäinen kirjoitus pitkään aikaan! mutta uskokaa tai älkää, olen jälleen täällä. Rakastan kirjoittaa ja lukea, mutta mä olen nyt onnistunut vain tuossa toisessa. Vihdoin elämä on sen veran rauhoittunut että voin jatkaa aktiivisesti blogini kirjoittelua. Tulen kirjoittamaan nyt pääsääntöisesti sisustamisesta ja ruokavalioista koska se on nyt ajankohtaista, mutta on pakko palata vähän taakse päin ja jakaa ihan huikeita kokemuksia viime vuodelta. Olen ehkä ihan pikkasen levoton persoona. Kun pohdin aikaa taaksepäin niin ei ihme ettei Annin blogi ole päivittynyt, olisin tarvinnut melkein kirjoittajan. Erosin viime vuoden keväällä (koska ihmiset eroaa), aloitin valmennuksen Kim Oddon kanssa (koska halusin oppia uutta), hyppäsin lupakirjan takaisin voimaan (koska en osaa elää ilman hyppääjiä),…

  • Ajatuksia,  Valmennukset

    This is my story

    Hi fellas! Its me again. It’s time to start blogging. For some reason I got quite carried away or a little overwhelmed I didn’t post anything about my projects or travels after summer. Big part of it was surely my accident at autumn of which I had to go through a quite large knee surgery. I’ve gotten better faster than I expected and will soon start training normally. People have been asking me to write in English and I really do have many friends abroad, so for now on, I’ll definitely stick with English. Also some friends who’s been living in Finland for years and still can’t figure Finnish out…. Pardon me…

  • Ravinto

    Adrenaliinivaje?

    No mutta maanantaita kaikille! Miten kiteyttää viimeisiä paria kuukautta? On niin älyttömästi taas tapahtunut. Kaikki jotka ovat aikaisemmin lukeneet blogiani tietää että minulla on nyt töiden lisäksi ollut kaksi projektia päällä. Olen hypännyt sekä treenannut uuden valmentajan kanssa. Arki on hyvinkin yksinkertaisuudessaan pyörinyt työn ja treenin parissa ja viikonloput hyppäämisen. Olen joko ollut kentällä taikka tunnelissa tai muuten vaan niin sanotusti passissa kelien suhteen. Mutta haluan nyt lyhyesti avata missä mennään. Nyt on taas lupakirja takataskussa ja pari viikonloppua on vietetty Helsingissä, on ollut aikaa vähän muuhunkin elämään. Hyppylupakirjan saatua se toimii samalla tavalla kun muutkin ilmailuun liittyvät lupakirjat; sitä pitää ylläpitää aktiivisesti, muuten se vanhenee. Mulla ensimmäinen taukovuosi oli…

  • Urheilu

    Pelottaako?

    Nyt on tullut niin ihanat kelit että mun joka keväiseksi kehittynyt hyppykuume on taas herännyt henkiin. Nyt tosin olen oikeasti palaamassa takaisin rakkaan lajin pariin ja odotan todella innoissani että näen kaikki ystävät pitkästä aikaan. Pakko silti myöntää että kyllä viikonloppuna tuli pala kurkkuun kun aloin miettimään miten mä nyt ajattelinkaan toteuttaa kaiken. Uskallankohan enää ollenkaan? Osaanko enää pakata, miten sieltä koneesta lähdettiin ja miten mun varjo toimii. Voi apua. Olen kyllä ollut todella mummoutunut viimeiset pari vuotta. Moottoripyöräkortilla en käytännössä ole tehnyt yhtään mitään, laskuvarjo on ja kaikki muut kamat ovat olleet hyvässä säilössä. En taidakaan olla enää samanlainen rämäpää kun ennen. Hyppypäiväkirja on hukassa, lupakirja myös. Huoh, mitäköhän…

  • Urheilu

    Mun puheenvuoro #1

    Halusin nyt lyhyesti ottaa kantaa tähän lajiin, kun olen jo kyllästymiseen asti seurannut Somen päivityksiä. Olen katsellut erinäisiä kirjoituksia, mielipiteitä puolesta ja vastaan, arvostelijoita, kritisoijia sekä säälipisteiden keräilijöitä. Olen nyt hyvinkin suorasanainen joten mielensä pahoittajien on syytä vaihtaa palstaa. Haluan ottaa kantaa fitness lajeihin, kertoa omat kokemukset, tämän hetken ja tulevaisuuden suunnitelmat. Mutta näitä ennen; yksin kertaisesti vain ottaa kantaa. KILPAURHEILU Asenne hoi! kun päätät lähteä lajin pariin, tee päätös tavoitteistasi realistisesti. Jos päätät kisata kisaa, mutta ilman minkään näköistä pohjaa ei kannata mennä vuoden treenaamisella väärillä asenteilla heti ensimmäisiin kisoihin. Kunnianhimoisuus on aina hieno asia, mutta liian paljon on samanlaisia tapauksia siitä kuinka kisoihin lähdetään väärin olettamuksin, verrataan itseään…

  • Ajatuksia,  Urheilu

    2017 Tiputaan Tyylillä

    Moi kaikki! Tasan vuosi sitten päätin aikaisemman vuoden pienimuotoiseen tilitykseen. Tunnekuohuissa nämä näyttävät tänä päivänä olevan somessa hyvinkin yleinen nähtävyys. Tunteiden jakaminen on ihan ok, kunhan niistä oppii ja menee eteenpäin, eikä jää siihen yleisen huomion ja säälipisteiden keruukilpailuksi. Tällä hetkellä olen todella kiitollinen. Mun ystävä sanoi mulle vuosi sitten, että kaikella on tarkoituksensa ja että kaikki saa mitä ansaitsee. Tuntui silloin todella ikävältä ja pohdin jo ystävyyden merkitystä, mutta hän oli oikeassa. Virhe liikkeet ja epäonnistumiset kääntyi opiksi ja voitoksi. Ja nyt ymmärrän täysin mitä hän tarkoitti. En olisi ollut onnellinen siinä pestissä, siinä suhteessa, taikka millään tapaa tasapainossa vapaa-aikani aktiviteettien kanssa. Mutta se siitä, näitä pohdintoja on netti…

  • Ajatuksia,  Valmennukset

    Totuus, josta moni ei puhu

    Niin, totuus sinusta itsestäsi. Mulle on ollut viimeaikoina tosi hankala kirjoittaa, sillä on tapahtunut paljon josta en niinkään voi vielä julkisesti puhua, mutta varmasti myös siksi että taidan olla saavuttanut tietynlaisen tietoisuuden tässä pisteessä elämää. Kai se tässä iässä on ihan kypsää jo. Päätin vuosi sitten että haluan parantaa omaa elämänlaatuani, sekä tavoitella omaa niin sanottua kultaista keskitietä. Moni asia lähti aikalailla rallille ennen. Olen sellainen persoona etten osaa tehdä mitään puoliteholla. Hyvä puoli on tosin se, että jos johonkin ryhdyn teen sitä sitten täysillä. Huonona puolena se että alan ylisuorittamaan taikka vedän koko homman ihan ”överiksi”, oli sitten kyseessä mikä tahansa Annin pikku projekti. Tuntuu että taisin olla hieman hukassa itseni…

  • Ajatuksia,  Valmennukset

    TEE VÄHEMMÄN, SAAVUTA ENEMMÄN

    Hiljaiselon jälkeen on pakko todeta että älä ylikuormita itseäsi….. ikinä. Eikä tämä nyt itsellekään tullut ahaa elämyksenä; välillä unohtaa ne yksinkertaisimmat asiat. Olen ottanut hetken ihan itselleni ja tarkoituksella. Ei siinä etten olisi kirjoittanut, päinvastoin. Pidän kirjoittamisesta ja olen kirjoittanut sekä lukenut paljon. Mikään ei vaan ole ollut vielä sellaista materiaalia joita olisin katsonut järkeväksi julkaista. Tarkoituksena oli kertoa vähän taustoja mutta se on ihan hemmetin pitkä stoori joten taidanpa vaan yrittää kiteyttää suht nopeasti pois alta. Olen kyllä todella yllättynyt, että jo näin varhaisessa vaiheessa olen saanut viestejä aiheista joista mua on pyydetty kirjoittamaan ja ottamaan kantaa, vaikka koko blogihomma on vasta aluillaan ja harjoittelen. Tästä olen oikeastaan aika…